Tenerife

Tenerife
Park - La Garañonan näköalapaikka.Kuvaa klikaten avautuu vanha retkikuvaus

maanantai 19. joulukuuta 2016

Kadonnut vaeltaja

Lehtikuva ja uutinen Tenerife News

Minun kuvani samasta paikasta vuodelta 2013.

Kun luin tuon uutisen niin jotain tuttua tuossa kuvassa oli mutta kun käännöstekstissä puhuttiin Bueavista del Nortesta ja kerrottiin vaeltajan kadoneen jonnekin minulle tuntemattomaan Cherte Barrancoon ja pelastajien toimesta löytynyt kylästä Arasa (oik.casa Araza) niin olin vähän eksynyt itsekin.
Onneksi ystävä piiriini kuuluu ihmisiä joilta voi kysellä asioita, All-Marinolle ja Mikolle kiitokset.
Mikon ja Ilkan kanssa tuo polku käveltiin vuonna 2013 olisihan tuo pitänyt itsekin tietää.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Suorat lennot ja varaukset suoraan hotellista


Olen varannut tulevan  matkani itse ilman matkatoimistoa,lentoliput Finnairilta ja majoituksen suoraan Xibana Park hotellista.En ole käyttänyt näissä varauksissani matkatoimistoa tai siihen verrattavaa välitys palvelua.Kun tuon MOT ohjelman katsoo niin kait näissäkin varauksissa joku voi pieleen mennä.

lauantai 10. joulukuuta 2016

Suunnitelmia


Tännekin painijat patsaan maisemiin on reitti Gepsissä ollut jo pari vuotta saas nähdä kuinka tulevat helmikuun säät sanovat ja PT tietysti sen viimeisen sanansa sanoo.
En ole tuollapäin liikkunut kuin autolla joten sehän olisi uusi kokemus.

8,3 kilometriä on reitillä pituutta mutta melkein koko päivä tähänkin tuhrautuisi kun pitää kahdella Titsalla 102 ja 105 kulkea .Jää nähtäväksi toteutuuko ja milloin.

Tännekin Piper koneen putoamispaikalle on Gepsissä jälki, ei olisi matka eikä mikään jos vuokra-auton jättäisi La Crucitan levikkeelle parkkiin.

Tuo jälki on suoraan Wikiloc sivuilta kopsattu,tuolla evästyspaikalla olen joskus käynyt tietämättä tuosta koneen raadosta mitään.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Mystiikkaa Teneriffalla


Canarian Sanomat on lisännyt lehteensä myös Teneriffa-osion lehti aukeaa tästä.
Tuntuu hyvin vaikea lukuiselta tuo lehti ja tuskin se kuuluisa Erkkikään noilla vihjeillä mitään löytää.


Tässä julkaisussa taitaa olla yllätteäen aivat samat kohteet kuin edellisessäkin,aukeaa tästä
Nyt on jo hieman paremmin Erkkiä opastettu kohteen alla kartta (ei kaikissa).
Museo ja kirkot kohteissa ilmeisesti kartan punainen täplä kohdillaan osasta se puuttuu kokonaan ja ainakin tuo Hoya de La Matanza - San Juan de la Rambla opastus on aivan väärässä paikassa.





Tämän Aviisin esittely samoista kohteista kuvineen on paras mutta opastus puuttuu,aukeaa tästä.


Tämä kohde eli Fuente de Pedro oli vailla opastusta kaikissa noissa em. julkaisuissa.
Olen viime vuoden joulukuussa käynyt tuolla n.20 metriä pitkässä luolassa jota kutsutaan myös neitsyen ilmestys luolaksi kuten Laine Gracia blogissaan.Luola löytyy liitovarjojen lentoonlähtö- paikalta Mirador de la Coronalta runsas kilometri ylämäkeen eli täältä.
GPSAlmubin reitti.


Tämä kohde eli Casa de Frias on minulle tuntematon en ole käynyt mutta luulen että talo löytyy 
tämän wikiloc reitin varrelta.Löytyi myös aiheesta kertova blogi.

Canarian Sanomien kohde 8 eli kuoleman kuilu tuo virkistysalue La Tahona löytyi kyllä mutta itse kuilusta ei mitään tietoa tai yhtään kuvaa.




         

           

lauantai 12. marraskuuta 2016

Kiukkuinen asiakas

Meson Los Gamelos erittäin tuttu paikka ihmettelen etten heti tunnistanut,olisikohan huomioni kiinnittynyt enempi tuohon kiukkuiseen akkaan kuin itse ravintolaan.
Tarvitsee mennä Helmikuussa katsomaan olisko siellä samalainen meno ja mekastus päällänsä.

tiistai 1. marraskuuta 2016

Titsaa suosien

Onhan tuota saarta tullut vuokra-autollakin kierrettyä vähän siellä ja täällä,kilometrejä en ole ikinä laskenut.Nyt tulevalla matkalla ajattelin käyttää Titsaa niin paljon kuin mahdollista.
Mutta ehkä se autokin muutamaksi päiväksi vuokrataan yksin tai sopivassa kimpassa.
Santa Cruziin ajankin mieluummin Titsalla jää parkkiongelmat pois myös patikkaretket paikasta A paikkaan B ovat helpompia tehdä Titsalla,ympyrän muotoisilla retkillä vuokra-auto on hyvä.

Tuonne tornille jatketaan kävellen kun on ensin ajeltu 325 linjan Titsalla El Tanquen isolle kirkolle.
Retkeen voi yhdistää käynnin Restaurante Mirador Lomo Molinossa jos nälkä jano tai vessahätä.

Autoretken maisemia parin vuoden takaa ,vakautin videon YouTuben ohjelmalla tänään.

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Suunnitelmat jatkuu...

Tuonne taas ?
Meillä oli viime vuoden lopulla puhetta Sombero de Chasnan polun kiertäneen porukan kanssa tästä Teiden köysiradalta Pico Viejon kautta kulkevan polun kulkemisesta.
Puhuttiin kahden auton taktiikasta (toinen reitin alkuun ja toinen loppuun) jolla vältetään ikävä 4Km maantiekävely.
Onnistuisihan tuo myös yhdellä autolla viemällä se auto valmiiksi Parador hotellille ja hypätä sieltä Costa Adejesta saapuvaan Titsaa numero 342 jolla ajeltaisiin Telefericolle.
Tehtäisiin siis Teneriffan retkeilyoppaan mustaksi merkitty reitti 69 , siintä otin jäljen gepsiini.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Suunnitelmissa


Paljon mielenkiintoista on A Donde Vamos Hoy sivostolla josta kuvanikin on kiitoksella lainattu.
Tuolla Casa Fuset Francon tiluksilla olisi ensi talvena pikaisesti pistäytyä.Varsin läheltä olen kerran sekoilu retkelläni tuota kohdetta kulkenut.Mutta nyt vanhempana ja "viisaanpana" löydän tuon talon satavarmasti.

Nyt kuljen sinistä "viivaa" pitkin talolle asti sitten jätän harkinnan varaiseksi mitä teen jos ei olisi paljoa satanut voisin ajetella kulkevani tuon vesikanaalin uudestaan nyt vain toiseen suuntaan.

 

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Sanatorio

Kuvaa klikkaamalla avautuu blogi jossa tuo Sanatorion historia on kerrottu hyvin tarkasti.
Tuonnehan pääsee ja poiskin Titsalla numero 111 ,El Poris pysäkillä pois kyydistä ja avoimin silmin katsomaan mitä on eessäpäin.
Kuka mistäkin on matkoillaan kiinnostunut minua kiinnostaa polkujen ja syömisen ohella tämän tyyliset hylätyt rakennukset,menee vähän samaan kategoriaan kuin Patarein vankila Tallinnassa.

Käsin piiretty "noin" reitti.

perjantai 21. lokakuuta 2016

Elokuvien maisemissa

Kaappauskuvissa ei ole linkkiä itse videoon.

 Olen joskus tuolla Teiden maisemissa ajanut autolla ohitse kun joku filmiporukka on siinä tien TF-21 kupeessa kuvailemassa jotain "apinoiden planeettaa" tai vastaavaa.
Alla olevasta vidosta voitte tunnistaa lisää eri filmien kuvauspaikkoja.

Santa Ursula Bunkkeri


Helmikuussa ehtii varmaan käydä vaikka aamulenkillä tuolla Santa Ursulan Bunkkerilla kääntymässä.Alku tuota tuttua kaidepolkua myötäillen Santa Ursulaan ja siitä jatketaan tuota punaista viivaa pitkin.
Takaisin voi tulla sitten vaikka Titsalla.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Välivuosi umpeutuu


Välivuosi Teneriffan matkoissani umpeutuu päivä kerrallaan ei sen nopeammin,samaa vauhtia lähestyy tuleva Teneriffan matka.
Nyt lennetään pitkästä aikaa sinivalkoisin siivin Los Rodeosin kentälle, sieltä ajellaan taxilla erääseen keskustan hotelliin kuukaudeksi.
Taxilla ajellaan siksi että kyseessä ei ole ns. valmismatka vaan itse räätälöity kokonaisuus.

Välivuoden aikana tuli tehtyä viikon matka Madeiralle josta jäi ihan mukavat muistot ja runsaasti valokuvia joista näytän tässä julkisesti 150kpl. 

Hiljattain tehtiin myös matka tuonne Andaluciaan ja tutustuttiin hyvinkin laajasti sen eri nähtävyyksiin.Matkan muistot tallensin suunnittevaiheen blogi-pohjalle Malaga.

maanantai 4. tammikuuta 2016

Näihin kuviin,näihin tunnelmiin

OneDrive palvelun tökkiessä (piensivät tallennustilaani) muutin videon  YouTubeen.

Nyt tulee tähän blogiin postaustauko jonka pituutta en vielä tiedä ,pidän Teneriffan matkailussa kuitenkin pienen paussin ehkä kokonaan välivuoden. 
Käyn välillä jossain muualla matkailemassa,harkitsin tämän blogin näkyvyyden poistamista mutta jätän sen julkisesti avoimeksi koska kiinnostusta näyttää vielä jonkinverran lukijoissa olevan.
Haen matkamessuilta vähän infoa tuleville retkilleni joista ensimmäinen suuntautuu Madeiralle,Malagaan on myös suunnittelu käynnissä, näistä matkoista tulee postaukset sitten tuonne toiseen blogiini.
OneDrive elokuvan myötä kiitos kaikille lukijoille nyt kuitenkin Adios!.