Tenerife

Tenerife
Chiringuito Pipo

perjantai 13. joulukuuta 2013

Kaksiviikkoa takana 3.pv


Aamulla varhain kun sää oli parhain, mutta kun ei ollut,oli luvattu sadetta ja vähän ukkostakin.
Odottelin kuitenkin sovitusti Mikkoa ja kuljetusta Teiden retkelle tässä kuvan paikassa kukonlaulun aikaan.Päätettiin käydä katsomassa mikä on pilvitilanne ylhäällä nousureitin alkupäässä.
  

Jos pilvi olisi ollut alle 2000:n metrin korkeudella niin olisi tuonne Teiden huipulle voinut kavuta,nyt pilvi peitti koko Teiden eikä kapuamista tullut mitään,ei sieltä sadepilven keskeltä olisi mitään nähnytkään.
Pettymys tietysti mutta yritän Maaliskuussa uudestaan,peukut pystyyn että siellä ei silloin ole lunta,jäätä tai sadepilveä.


Palailtiin päät painuksissa takaisin Puertoon.Kävin hotellilla vaihtamassa vähän kevyempään asustetta ylle ja lähdettiin PT:n kanssa etsimään mistä pääsee suorinta tietä Botanicoon.
Löytyihän se lyhytreitti,täytyy vain  ylittää barranco Martianez  tätä siltaa pitkin.
Reitti kulkee hotelli Perla Tenerifen lävitse jossa pitää vielä ajella hissillä 5 kerrosväliä.

Turistit
Kuva pikkukirkon (Parroquia De San Amaro) sisältä.
Entinen Club Martianez (myynnissä  hintaan 5 milj.€)

 Kierreltiin sieltä Botanicolta monen eri mutkan kautta kalasatamaan missä oli menossa uuden sadon viinijuhlat,tarjolla viinin lisäksi myös paahdettuja kastanjoita ...


 sekä simpukoita ja sardiineja,niimpä söimmekin alkupalat eli tapakset täällä ennenkuin ...


siirryimme La Papaya ravinteliin pihvin syöntiin.Taxilla ajeltiin joka ilta ylös hotellille niin tänäänkin kun oli ensin käyty Pikku Pohjolassa "kaffella".