Tenerife

Tenerife
Chiringuito Pipo

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Matkan muistelua

Lento sujui hyvin ja ennakoitua nopeammin sillä lentoaika oli vain 5h35min,. koneesta saimme aivan takarivin paikat niinpä olin ensimmäisenä koneesta ulkona kuvailemassa maisemia.
Mutta kun lento oli etusessa niin bussia jouduttiin sitten vähän aikaa odottelemaan.
Mutta loppu hyvin kaikki hyvin hotelliin päästiin, kirjauduttiin,laukut purettiin ja eikun kaupunki kävelylle.
 Pieniä muutoksia oli havaittavisasa tässä ravintelissa.
 Samoin tässä osa karnevaali rekvisiittaa.
Columbus Plaza oli entisensä.
 Uusi liike oli avattu sitten viime käynnin.
Ilma oli aurinkoinen vaikkakin ajoittain puhalsi ja tuuli oikein kunnolla.
 Monivuotisia ystäviä tapailtiin tämän kaupunki jaloittelun myötä useampia tässä eräs seurue neuvonpidossa.Sanotaan nyt että myös Plazan höpinöista tuttu nimimerkki "Sotis" tavattiin ja halattiin, Mr.Sotiksen kanssa sanottiin miehekkäästi käsipäivää.
Karnevaali aikana on myös vanhojen autojen näyttely pari kuvaa näppäsin näistä,yhtään kuvaa en saanut 
ilman ettei kukaan turisti olisi kuvaan ängennyt.  
Pari tuntia kierreltiin yhden oluen voimalla sitten piti hipsiä hotellille syömään ja nukkumaan sillä aamulla on vuorossa Chamorgan retki.