Aloitettiin aamu viemällä 2 kassillista pyykkiä pesulaan, saadaan sitten pakata puhtaat vaatteet matkalaukkuihin eikä tarvitse niitä enää kotona pestä.
Sittten hyppäys auton rattiin ja suoraan Teidelle muistelemaan missä on oltu ja missä kävelty.Parador hotellin ja lähistön parkkipaikat oli niin täynnä ettei päästy kafelle, auton ikkunasta otin tuollaisen turistikuvan Guajara vuoresta. Olen tuonne ylös pari kertaa kavunnut ensin Mikon vetämän ryhmän mukana mentiin tuolta vasemman kautta kiertäen ja v. 2015 yksin, silloin sai vielä kavuta kuvassakin näkyvän jyrkän rinteen kautta.Ajoin takaisin alas nyt tehtiin pysähdys La Orotavassa, kuvailtiin kaupungintalon eteen rakennettuja Joulu seimiä sun muita.
Kaffet juotiin Kiosko Constitution Plazalla ja naapurissa piti käydä wc:ssä kun tässä kioskissa ei sellaista mukavuuslaitosta ole.
Vielä piti auto luovuttaa pois tein se heti Puertoon päästyämme vaikka ajoaikaa jäi ja bensaa tankkiin enempi kuin lähtiessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ilahduttaa, lisävihjeet aiheesta kiinnostaa.
Väärinkäytösten vuoksi kommenttinne näkyvät pienellä viiveellä sillä ne tulevat ennen julkistusta sähköpostiini jossa ne tarkastan ja poimin mahdolliset mainospostaukset pois ennen julkistamista.
Käyttäjä jolla on Google tili voi edelleen kommentoida vapaasti se on jopa toivottavaa.