Tenerife

Tenerife
Chiringuito Pipo

tiistai 27. syyskuuta 2022

27.9.2022

 

Sade loppui, siispä ylös ulos ja lenkille, ei menty sen kaemmas kuin titsalla La Orotavaan, siellä oli pilvi vielä niin matalalla että melkein oli pää pilvessä. Näköyhteyttä alas Puertoon ei ollut kuten kuvasta huomaatte.

Kahvilla käytiin tuossa kuvassa näkyvässä Kiosko Constitution Plazassa, oli vähän 
sellainen "nihkee ja nahkee olo" johtui ehkä korkeasta ilman 
kosteusprosentista ettei kauaa viihdytty. 
Tuntui myös siltä ettei kaikkea ennen koettua 
haluta taas edelleen kokea, tuttu paikka 
siis entisiltä retkiltä.

Titsa linjojen numerointi on taas hieman 
muuttunut nyt tultiin tänne 352 numeroisella ja
palattiin 351:llä.
Vuokraan siis tänään auton, parkkipaikat 
vaan hotellin lähistöllä ovat ns. "kiven alla", 
eräs vaihtoehto on tämä entisen titsa-aseman 
seutu. Joku kaveri tuota paikkaa hoitaa tai 
ainakin rahastaa.

Aikomus oli mennä iltakahville Pikku Pohjolaan mutta se olikin kiinni, niimpä kahvit nautittiin kuvan La Namerassa. Sattui vielä niin mukavasti että juuri kun istahtanut alas siis painanut perseeni penkkiin niin Mikko soitti ja kysyi että milloin me kahville mentäis. Sanoi hänelle juuri nyt ollaan tässä sun kotinurkilla ja jos passaa niin tule tänne. No Mikollehan passas hän tuli, oikein käsipäivää sanottiin ja tarinoitiin siinä ainakin tunnin verran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttaa, lisävihjeet aiheesta kiinnostaa.
Väärinkäytösten vuoksi kommenttinne näkyvät pienellä viiveellä sillä ne tulevat ennen julkistusta sähköpostiini jossa ne tarkastan ja poimin mahdolliset mainospostaukset pois ennen julkistamista.
Käyttäjä jolla on Google tili voi edelleen kommentoida vapaasti se on jopa toivottavaa.