Hyvin hän olikin perille päässyt, soitteli illalla kun jo istui autossaan matkalla Kotkaan.
Reina Sofian lentokentällä oli ollut aikamoinen hulabaloo johtuen ilmeisesti viimeisimmästä lentoturmasta.Turvatoimet olivat aikaan vievät ja tiukat kun niistä selvisi niin oli juostava suorinta tietä koneseen.
Entinen työkaverini majoittui viikko sitten kuvan apartamentos Altaan jossa asuu meille muitakin tuttuja henkilöitä aiemmilta matkoiltamme.
No näiden meidän tuttavien neljännessä kerroksessa sijaitsevaan asuntoon oli joku piripää päässyt tunkeutumaan yöllä parvekkeen kautta.
Tuttava rouva oli johonkin kolinaan havahtunut ja siihen herännyt, havaitessaan heidän sänkynsä päässä tuijottavan tunkeilijan saanut melkein sydänlaakin juossut kirkuen respaan apua hakemaan.
Poliisit tuli tietysti pyynnöstä paikalle selvittelemään tapahtumaa,siinä tämän piripään henkilöllisyyskin siinä selvisi hän oli ruotsalainen seinänaapuri.
Tältä paikalta heitin toissapäivänä pullopostia merivirtojen vietäväksi.Aika näyttää saako sitä kukaan koskaan käsiinsä ,jään odottelemaan löytäjän yhteyden ottoa.
Tämä on hyvä ruokatreffien kokoontumispaikka taxit lähtee aivan vierestä.Lauantaina taas startataan kahdella taxilla Santa Ursulan suuntaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ilahduttaa, lisävihjeet aiheesta kiinnostaa.
Väärinkäytösten vuoksi kommenttinne näkyvät pienellä viiveellä sillä ne tulevat ennen julkistusta sähköpostiini jossa ne tarkastan ja poimin mahdolliset mainospostaukset pois ennen julkistamista.
Käyttäjä jolla on Google tili voi edelleen kommentoida vapaasti se on jopa toivottavaa.