sunnuntai 27. syyskuuta 2015
lauantai 26. syyskuuta 2015
Mielen valtaa jälleen kaipuu ...
Tarttis saada uudempia kuvia nää vanhat alkaa olla jo puhkikatseltuja.
sunnuntai 20. syyskuuta 2015
Kuva /Patikkaretki
Kasailin yllä olevaan videooni aikajärjestyksessä kuvia tekemistani Teneriffan patikkaretkistä.
Kuvat on valittu tallennuspaikasta eli ulkoiselta kovalevyltä omien mieltymysteni mukaan.
torstai 17. syyskuuta 2015
keskiviikko 16. syyskuuta 2015
Kooste v.2013 kuvista
Latailin aikani kuluksi vanhoja kuviani YouTubeen, tämä samainen esitys on pöyrinyt aikansa Google+ palvelussa joten osalle lukijoista video on vanhan toistoa.
sunnuntai 6. syyskuuta 2015
Lento sinivalkoisin siivin
Näin tekee Osuuskauppaväki ja ostaa Liitosta oli joku nuoruusajan hokema , minä kyllästyin viime talvena kahden ns. halpis lentoyhtiöiden tekemiin jatkuviin lentosuunnitelma muutoksiin.
Jo silloin päätin että seuraava reissu tehdään sinivalkoisin siivin.
Nyt ollaan sitten niin suomalaisia (ei kuitenkaan perussuomalisia) että matka on tilattu Aurinkomatkoilta ja lentoyhtiö on Finnair joka lennättää meidät Teneriffan pohjoiselle Aeropuerto de Tenerife Norteen eli entiselle Los Rodeosin kentälle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)