Tenerife

Tenerife
Chiringuito Pipo

torstai 26. joulukuuta 2013

Kohti uusia seikkailuja

Tässä on nyt oltu jo pari viikkoa kotona,syöty, juotu,mässätty ja lihottu vaikka laihduttaa piti  itsensä kevyeen kesäkuntoon.Aloitin tänään valmistaumisen kesään käymällä golfhallilla ja kuntosalilla sen lisäksi suunnittelin hieman uusia retkikohteita.


Tuollaisin reitin ajettelin kauniilla auringoisella ilmalla kävellä.Aloitan vaelluksen Icod el Altosta ja sieltä sinistä viivaa pitkin San Juan de la Ramblaan josta edelleen Las Aguasiin , voipi olla etten enää nouse tuonne Barranco de Ruiziin vaan jatkan rannan tuntumassa Playa del Socorroon ja edelleen San Pedrolle.


ensimmäisen tauon voi pitää vaikka Restaurante Mazapessa ,samalla voi tarkastaa sen soveltuvuutta iltaruokailuun.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Kaksiviikkoa takana 14. pv


No niin kaikki loppuu aikanaan nyt on loman viimeinen päivä menossa tässä Casa de Sol hotellissa.
Hotellihuoneemme oli aivan kuvan vasemmassa reunassa oleva 4:n kerroksen parvekkeellinen huoneisto.Muuten ihan simppeli kahden tähden huoneistohotelli mutta sen sijainti ei ole hyvä.  


 Pikku kävelylenkin teimme taas Tauron puiston kautta kauppahallille,kännykällä otin muutamia...


kuvia mm. kauppahallin kahvitarjonnasta.Pitää tulevalla matkalla kokeilla jotain paikallista kahvilaatua.


Viimeisenä iltana söimme täällä Tiroler Alm ravintolassa joka sijaitsee Botanicossa. 


Olimme tyytyväisiä kuvan rouva ja me turistit.
Huomenna on vuorossa vain aamiainen,kuljetus kentälle ja lento Suomeen joten ei siitä sen enempää.Tämän mittainen tarina tällä kertaa,ensi vuonna uudet tarinat jos luoja suo ja blogin pitäjällä intoa riittää.

Haluan kiittää lämpimästi kaikkkia lomamme aikana tapaamiamme ihmisiä ja toivottaa heille sekä kaikille tämän blogin lukijoille oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua.









sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Kaksiviikkoa takana 13. pv

Vähiin menee ennenkuin loppuu,tänään oli niinku tokavika kokonainen lomapäivä.
Lähdettiin kävellen laskeutumaan hotellilta alakaupunkiin,kun kävelimme ne raput alas siitä Belairin ja Xipana Parkin välistä niin muistin erään some tuttavani lomailevan juuri nyt Xipanassa.
 Koukattiin siis Xipanan kautta,parkkipaikalla oli eräs volkkari ja muistin tämän tuttavani kertoneen blogissaan juuri sellaisen vuokranneensa.
Pyörähdettiin ja tehtiin myös pieni kierros hotellin ala-aulassa ,viivyttiin siinä korkeintaan minuutti ja juuri kun olimme aikeissa poistua, PT oli jo ulko-ovella menossa niin hissistä tuli ulos mies kolmen matkapakaasin kanssa.Tunsin hänet heti pelkästään kuvien perusteella, koskaan ennen ei oltu livenä tavattu.
Pakkohan minun oli esittäytymään mennä en tarkkaan muista miten se meni mutta taisin sanoa jotenkin näin:
All_Marino oletan ? saanen esittäytyä olen Aguila Kotkan poika,hiukan hän hämmentyi mutta vain hetkeksi.
Vaihdettiin siinä sitten tärkeimmät turisti kuulumiset joissa sivuttiin mm. Tabornon kiertoa, kätköjä,ilmoja,autolla ajoa,hotelleja myös minun surullisen kuuluista jalkaraapasta oli puhe.
PT kävi myös esittäytymässä ja käsipäivää sanomassa,hetki vielä turistiin kolmisin ennenkuin uudelleen käteltiin ja hyviä jatkoja toivoteltiin.

Sain jälkeenpäin PT:ltä taas hieman nuhteita,naamassani oli kuulemma jäämiä aamiaisesta (munaa ja pekonia) se olisi pitänyt kuulemma pestä ennen kuin menee noin hienoa herraa tapaamaan.

Tämä San Telmon pankkiautomaatti toimii hipaisunäytöllä ja tunnistaa kortista kielen (Myös Suomen).

PT soitteli Pirjolle käytiin taas moikkaamassa (Hierron viinillä) ja kertomassa ettei me jätetä sitä pikku läppäriä hänelle säilytykseen mutta jos ja kun seuraavaksi tullaan ja kahvinkeitin ostetaan niin se jää tänne ja perikunnalle ei puhuta siitä mitään.


Lunalla oli päiväunien aika.


Parveke näkymä "köyhien keitaalle".
Huomenna on viimeinen lomapäivä blokkaan siitä vielä jotain,sitä ennen pistän tähän pienen pläjäyksen sekaisia matkakuvia. MIX 2013.

Kaksiviikkoa takana 12.pv

Tänään oli vuorossa patikkapäivä, lähdin jo klo.7 Puertosta Titsalla numero 363 Buenavistaan, tarkoituksena oli ....
nousta Risco-polku (punaisella merkitty) Teno Altoon ja tehdä päätös paluureitistä vasta siellä.


Mutta jo alkumatkasta kävi selväksi ettei paluu ainakaan Punta de Tenon kautta onnistu joska sinne johtava tie oli suljettu.
Kun tuon Risco-polun kapuaa ylös niin kyllä tälläinen tasamaan tallaaja hetken katselee maisemia huuli pyöreenä.
Takaisin Puertossa olin vasta n. klo 18 ,suihkun kautta sitten vaan iltarientoihin. Tällä kertaa meillä oli sovittu ruokatreffit Raijan ja Pertin kanssa,paikaksi valittiin hotelli Bambin ravintola pitkälti sen takia että juuri Bambi oli meidän ensimatkamme hotelli täällä Puertossa.
Muistan syöneeni kiljuvaan nälkääni Kanarialaisen keiton ja Kania paikalliseen tapaan,olin tyytyväinen ruokaan mutta hiukan hintava se oli.
La Namera nimisessä cafeteriassa siinä peräpohjolan vieressä istuttiin vielä hetki ennenkuin hyvästeltiin/halattiin jälleennäkemisen toivossa,sitten taxilla ylös hotelliin yöunille.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Kaksiviikkoa takana 11.pv

Tenerife Suomi-kerhon itsenäisyyspäivän juhlaan oli runsaasti menijöitä.

Pidin minäkin hetken tuota 15€ hintaista lippua kädessäni mutta kun huomasin lipussa olevan tekstin pukeutumisvaatimus:juhlava kesäasu  niin päätin ettei sinne farkuissa,sandaaleissa ja jo vähän kulahtaneessa golfpaidassani ole minulla mitään asiaa ,varsinkaan kun en ole tämän kyseisen kerhon jäsen enkä edes aikeissa siihen liittyä.
Manun baariin Gallineroon olivat liput loppuneet joten oli valittava ruokapaikka jostain muualta,

tänään tuli valituksi ravintola Meson Los Gemelos.


Hyvinhän se Itsenäisyyspäivä sujui näinkin vähän niinkuin sivusta seuraten.


perjantai 20. joulukuuta 2013

Kaksiviikkoa takana 10. pv

Eläkeläiselläkin nuo työ- ja lepopäivät vuorottelevat,tänään oli vuorossa työpäivä pikku patikkaretken merkeissä.Kävelin taas parin vuoden tauon jälkeen San Pedron polun edestakaisin, Gepsi mittasi reitin pituudeksi 15,5 Km.
Puolimatkan krouvissa join jotain märkää.
PT on usein huolissaan kun yksikseni noita polkuja tallaan ja kysyy että onko siellä muita vaeltajia kuin minä,no nyt ainakin oli siitä todisteena on tämä kuva koululaisryhmästä.
Silta johtaa yli barranco de Palo Blancon Romantica ykköseen.

Täällä Calle Blancolla käytiin yhdessä Raijan ja Pertin kanssa illallisella.


Loppuilta istuttiin ravintola Compostelenassa jonne klo 22:n jälkeen ilmestyi tämä kaiman videoima "Elvis" esiintymään.Beni veti n.tunnin mittaisen esityksensä vauhdilla läpi,kätteli lopuksi herrat ja osa rouvista mm. Raija sai häneltä poskisuudelman muistoksi.

torstai 19. joulukuuta 2013

Kaksiviikkoa takana 9.pv


Tänään oli täysin pilvetön keli, mainio päivä viettää siitä osa uima-altaalla ja tarkkailla jätättääkö aurinkokello.


Kyllä aurinkello näytti ensin vähän edistävän mutta pitää katsoa oheista muuntotaulukkoa ja 
lisätä tai vähentää sen näyttämä lukema kellon näytöstä.Tuo toinen laite on almanakka,tarkkalaite sekin.
Hän oli lähtenyt karkumatkalle naapuritalosta.
Konkurssi kolkuttaa portilla,haastemies heittelee kortilla.Vaan on äijä tää tässä kuin tortilla,kun tuo aurinko lämmittää.Silmät suljen lipuu elämi paatti,omiansa perää vaimon advokaatti.Siitä huolimatta nautin ilman käteistä mä kesäpäivän säteistä.
(tuli vaan tuosta kuvasta mieleeen)

 Illalla kävimme monen vuoden tauon jälkeen syömässä tässä kiinalaisravintolassa.

Tarkkailu näkymä Dinamicoon.



keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kaksiviikkoa takana 8. pv

Reissun toinen viikko alkoi ja päätin että nyt loppuu löhöily,kävelin kaidepolun Santa Ursulaan.Vähän oli vielä flunssan jäljiltä tukkoinen olo, kaidepolku osuudella noustaan melko jyrkästi ylös ja se pistää puuskuttamaan.
Santa Ursulan Lidl kaupasta ostin janooni litran vettä ja tölkin olutta, niistä myyjätär peri maksua yht. 0,50€.
Tulin tuon linkin reitistä poiketen takaisin tulin alenpaa tietä TF-217 seuraten.
Oli minulla GPS mukana joka mittasi reitille pituudeksi 13,9 Km, jälkikin tästä on tallennettuna mutta jälkilogit on "joku" tyhjentänyt niin en pysty sitä enkä muitakaan tämän matkan reittipolkuja GPSAlbumiin viemään enkä tässä näyttämään.

Kuvassa Bollullon ranta ja taustalla eilisen sateen johdosta lumipeitteen saanut Teide.

Kaidepolku alapäästä katsottuna.

Kaidepolku ylhäältä alas katsottuna.

Kuvan muurissa olevassa ravintolassa käytiin illalla Marjatan ja Martin kanssa ei pizzalla vaan pitsalla.
Ei se nyt maailman parasta pitsaa ollut mutta ihan syötävää kuitenkin.

Ravintolan Joulukoristelu.

tiistai 17. joulukuuta 2013

Kaksiviikkoa takana 7. pv

Sataa sataa ropisee pili pili pom,tämä maanantai oli ainut päivä lomamme aikana jolloin Puertossa satoi,onneksi ei palellut varpaita pili pili pom.
Kävelylle kuitenkin lähdettiin aamiaisen jälkeen,sade oli sellaista pientä tihkusadetta joka ei pahemmin meitä kastellut.

                                                                   http://goo.gl/maps/Y23DF
Kauppiaat tykkäävät kun  sataa vettä, kuvan Martianez kauppakeskuksen kattoikkunasta näkee että ulkona sataa.
Yöntimojen rihkamakauppaa ei sade millään tavoin edistänyt sillä asiakkaita oli niukalti liikkeellä.
Täältä sitten hotellille lueskemaan ja suunnitelemaan tulevia retkiä.

Maalaus Luna koirasta.

Meidät oli kutsuttu illalliselle Pirjon kotiin jossa asuu myös kuvan Luna koira .
Ruokalistalla oli mm. suppilovahvero keittoa,pannaria ja El Hierrolaista viiniä ja
siellä kaikilla oli niin mukavaa oi jospa oisit saanut olla mukana.Kiitokset Pirjo.
Luna sai meiltä vierailta Merjalta,Peralta,PT:ltä ja minulta runsaasti rapsutuksia,hän osoitti kiitollisuutensa nuolemalla kaikkien varpaat,kiva koira.
Loppuun El Hierron vaakuna kun en viinin merkkiä enää muista mutta hyvää se oli.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Kaksiviikkoa takana 6. pv

Sunnuntaipäivä silloinhan on aina Santa Cruzissa markkinat siispä sinne sitten.
Käveltiin La Pazin bussipysäkille odotelemaan Santaan menevää Titsaa ,102 numeroinen tuli ensin siinä oli vain 1 vapaa paikka joten se ei käynyt meille.Piti odotella puolisen tuntia 103:sta jonne mahduttiin molemmat istumaan,kyyti maksoi Bono kortilla maksettuna 3,30€uroa/persona.
Markkinathan ovat ovat ainakin meidän silmin pysyneet vuodesta toiseen värikkäänä kirppuritori henkisenä tapahtumana jossa on jos ei ostettavaa niin ainakin katseltavaa moneen makuun.
Kyllä sitä ostettavaakin löytyi,PT löysi tietysti enempi kuin minä,minun ainut ostokseni jalkaraappa maksoi 1,50€.Sain tuolla raapalla myöhemmin vetäistyä syvän haavan kantapäähäni ja kiellon että sitä ei sitten Suomeen viedä mutta kyllä se mukaan lähti ja on nykyisin kovassa käytössä.

Santa Cruz kauppahalli.
Pari tuntia kierreltiin markkinakatuja ja sitten Titsalla takaisin...


Titsasta jäätiin pois Botanicossa jossa oli myös pieni markkinakatu josta yllä oleva kuva.


Illalla kävimme syömässä Monasteriossa sijaitsevassa ravintolassa yhdessä täällä Puertossa asuvan Pirjo ystävämme kanssa.
Taxilla mentiin ja tultiin,ruoka oli hyvää ja sitä oli todella riittävästi suurempaakin nälkään.
Tätä paikkaa voin suositella kaikille hyvän ruuan ystäville.
Ravintola jouluseimineen,koristeineen ja valoineen on todella upea ja näkymä alas iltavalaistuun Puertoon on loistelias.
Pahoittelen taaskin ettei kamera ollut mukana.

Meson el Monasterio

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Kaksiviikkoa takana 5.pv


Tänään oli viides lomapäivä ja kun jo kotimaassa alkanut pikkuflunssa ja yskä vaivasi edelleen niin täytyi patikkaretket unohtaa ja ottaa vähän kevyemmin.Niimpä suuntasimme kauppahallille sillä olihan nyt launtai ja kirppari päivä.Mukaamme hotellilta lähti eräs Kristiina rouva turun suunnalta,oikaisimme tänne suorinta tietä Tauron puiston lävitse.Rouvilla täällä olikin enempi katsottavaa kuin minulla.

(Kuva vuodelta 2011)
Sillä aikaa kun rouvat tutkivat kaikki krääsä ja lumppukasat niin minä korjautin PT:n kellon tällä kellosepällä.

Pariston vaihto kävi kätevästi ja maksoi vain 3 €uroa.

Musta sika kuvattuna kauppahallin vieressä kulkevan barranco San Felipen pohjalla.
Onneksi meidän lomamme aikana ei satanut kuin yhtenä päivänä,myrskyvaroitus annettiin kolmelle päivälle juuri silloin kun lomamme loppui,sekään ei tainut sataa ja aiheuttaa samanlaista tuhoa tälle alueelle kuin videossa esittetty.


Kuva vuodelta2011
Kauppahallinta matka jatkui tähän kotkalaisten "kaivoksi" ristimään baariin välipalalle.


Iltaa viettimme sitten Pikku Pohjolassa jossa oli pienimuotoinen pikkujoulu,olimme saaneet tähän tilaisuuteen kutsun ystäviltämme Raijalta ja Pertiltä, yhdessä nautimme herkullisen jouluaterian.


lauantai 14. joulukuuta 2013

Kaksiviikkoa takana 4. pv

 Tänään päätettiin kävellä La Villan kauppakeskukseen joka sijaitsee moottoritien takana La Orotavassa.
Matkaa tänne hotellilta tuli GPS:n mittaamana 3,3 kilometriä, jälkeä en pysty näyttämään kun epähuomiossa tyhjensin GPS:n jälkilogin.
Seuraavalla Helmi- Maaliskuun matkalla tulemme ostamaan täältä kuuden kupin kahvinkeittimen jos Tenerife Ving hotellissa ei sellaista silloin vielä ole.
Joku aina kyselee miten sinne La Villaan pääsee sen moottoritien ylitse vastaus on tässä siltaa myöten.
PT löysi menomatkalla itseään mielyttävän myynnissä olevan talon jonka hän sanoi ostavansa heti kun lotosta voittaa.
Titsalla tultiin takaisin Puertoon ja jotenkin ne askeleet vei taas tänne kalasatamaan.
Pikkupurtavaahan täältä saa edulliseen hintaan.
Sitä en sitten muista missä illalla söimme kai jossain tuolla Calle Lomolla.