lauantai 12. joulukuuta 2015

11.12.2015

Jo vain se matka joutuu tänään kuljettiin autolla ensin paikkaan nimeltä El Caleton jossa kuvailtiin kaikenmoisia näkymiä ei puuttunut muuta kuin rotat sano PT muuten olisi täydellinen.

El Caleton Google +:n  tyylittelemä kuva.

Autoreitti.
El Calotonista ajeltiin Mirador el Lancen näkölapaikalle kahville josta ajoin lähelle tätä kuvan La Coronan liitovarjolentäjien kiitotietä.
Täältä jatkettiin jalkaisin suoraan ylöspäin aina Teidelle asti vievää polkua, mutta meidän määränpäämme oli 1,2 Km päässä oleva Fuente Pedro ja sen yhteydessä oleva luola jossa kerrotaan pyhän neitsyen ilmestyvän ja parantavan sairaita ihmisiä.

Vaikka matka La Coronasta luolalle on vain 1,2 Km niin sitä ei voi sanoa kovin leppoisaksi sillä nousua tuolle pätkälle kertyy vähän yli 200 metriä niin siinä tulee hiki ja hengästyy.
Luola on noin parikymmentä metriä pitkä,se on matala ja vettä tippuu katosta.
PT ei luolaan astunut itse siellä kävin mukani pitkä listä sairauksista jotka neitsyen pitäisi hoitaa jos sattuisi ilmestymään.
Ei hän ilmestynyt minulle en tiedä olisko pelästynyt sitä kuin löin pääni luolan kattoon ja suustani taisi päästä perkele.
Jonkinlainen valo minun päälleni kuitenkin kuvan mukaan lankesi.
Palattiin luolalta takaisin La Coronan parkkipaikalle ja jatkettiin autolla matkaa La Guanchan kautta tielle TF-5 jossa Barranco Ramla de Ruiz raflassa nautittiin 6:n Euron carne fiestat.
Siinähän se sitten pääpiirteissään oli eilinen reissu auto vain hotellin luo ilmaiseen parkkiin, mistä senkin sitten aina löytää mutta aina on löytynyt eikä eilinen tehdyt poikkeusta.

3 kommenttia:

  1. En kyllä minäkään tuonne luolaan menisi, luotan pillereiden voimaan :=)

    Ainakaan minulle ei kuvasikaan ilmesty :)

    VastaaPoista
  2. Ehdin vasta nyt katsomaan, päivä ollut yhtä hulinaa...:)
    Juu, nyt näkyy!!

    Mukavaa loman jatkoa!

    VastaaPoista