keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Viikko jo vierähti

Viikko on jo täällä vietetty ja nyt alkaa olla kaikki ns. kondiksessa, tänään saatiin viimein air Fibren nettiliittymä käyttöön,hyvin näyttää "workkivan".
Jouduttiin tuota liittymää ja asentajan käyntiä odottelemaan viime viikon torstaista asti kerran käytiin liikkeessä ja sieltä soiteltiin 5 kertaa milloin lykättiin ja milloin taas aikaistettiin asentajan saapumista.


Kauppaostokset.
Lento tänne kesti melkein 8 tuntia vastatuuleen kun puskettiin mutta monien vaiheiden jälkeen saatiin vuokra-auto alle ja päästiin perille Puertoon.
Olin näpytellyt Katjan Hämäläisen puhelin numeron kännykkääni ja lupasin soittaa kun lähdetään kentältä ajelemaan kohti Puertoa.
 Mutta en en ilmeisesti ollut tuota numeroa tallentanut enkä näin ollen voinut soittaa mutta onneksi on noita ystäviä jotka tarpeen tullen avuliaasti auttavat,soitin Mikolle ja selitin että ollaan pirusti myöhässä ja Katjan numero on kateissa. Mikko soitti Katjalle sai häneltä asuntomme avaimet ja oli torpan edessä vastassa ja päästi meidät kämppään sisälle.
Kiitokset Mikolle.
Ollaan PT:n kanssa harrastettu ns.kaupunkikävelyä mitä nyt kerran käytiin San Pedrolla ja kerran kierrettiin keltainen talo.
Ruokaa on laiteltu pääosin itse pari kertaa syöty ulkona kerran kaksin ja toisen kerran vähän isommalla porukalla.
Näkymä El Sauzalista pilvisen Puerton suuntaan.http://www.terrazasdelsauzal.com/restaurante/
San Pedron lenkiltä 
 Pikku kävelylenkiltä kuvattu
Taoron puistosta näkymää yli kaupungin.
Yhtään ns. patikkaretkeä en ole vielä tehnyt mutta ensi maanantaina on tarkoitus viimeistään aloittaa Esperanzan maisemissa.

2 kommenttia:

  1. Kiva kun saitte yhteyden. On mukava seurata lomaanne siellä. Kaikkea hyvää tuleviin kuukausiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näin se tekniikka pelaa ja maailma muuttuu, ennen syötettiin 100:n pesetan kolikoita puhelin kioskilla nyt voidaan soittaa näköpuheluita Skypellä , Blokkailla tai päivittää tietoja/kuvia Faceen.

      Poista