lauantai 2. maaliskuuta 2013

Matkan muistelua 4.pv

Tänään odottelin hotellin aulassa autofirman edustajaa jotta saadaan ne paperit tehtyä ja päästään kurvailemaan.Tulihan sieltä se autofirman tyttö vartin myöhässä tietysti, tehtiin ne paperit ja kaikki siltä osin ok. mutta siinä odotellessa soitti myös Mikko että missät olet kun sinun pitäisi olla täällä sovitussa paikassa eikä näy miestä missään.
No tässä oli pieni sekaannus, olin sopinut että jos Mikon autossa retkellä Bataniin on tilaa niin liftaan siinä Cruz del Carmeniin josta jatkan omineni Pico del Inglesiin ja patikoin sieltä alas Santa Cruziin.
Perjantai päivä oli ihan oikea päivä mutta viikko oli väärä sillä olin ajatellut tehdä ja teinkin tämän patikan vasta viikkoa myöhemmin.

No päästiin siitä sitten baanalle ensimmäiseksi ajettiin kuvassakin näkyvään paikkaan nimeltä El Prix
josta käveltiin kiva pieni rantapolku taustalla näkyvään Mesa del Mar nimiseen kylään.

Kylien välillä kulkeva polku on hyvin hoidettu ja pahimmissa paikoissa on turvaköydet kaiteena.
Tuo sininen talo on entinen hotelli joka oli purkausuhan alla mutta kunnosttiin asumiskäyttöön paikallisille.
Tein tästä reitistä myös jäljen GPSAlmubiini mutta sateliittiyhteys katkeili koko ajan joten joiduin sitä vähän käsin piirtelemään myös korkeusprofiili on täysin pielessä,mutta on siinä ainakin lisää kuvia reitiltä.
El Prixistä jatkettiin matkaan La Lagunan AlCampoon ja kuvassa vm.2010 näkyvään Decathlon nimiseen urheilu kauppaan jossa on tullut käytyä jo useammalla reissulla ja aina on jotain mukaan tarttunut, nyt 3 paitaa itselle ja PT osti parit kengät.
Täältä ajeltiin muistaakseni suorinta tietä Puertoon ja pistettiin auto parkkiin ja lähdettiin valmistautamaan korkokenkä maratoniin.
Paalupaikalla.
Tässä Barrancossa on pysäköinti sallittu omalla vastuulla, tilaa löytyy yleensä aina mutta karnevaaliaikana on tämäkin aivan täynnä autoja. 
Korkokenkä maraton kisan osallistujia.
Itse kisaa ei jääty seuraamaan, tässä video lämmittelystä.

2 kommenttia: